tiistai 17. helmikuuta 2015

Lohi-linssisalaatti


Kala, tuo syntisen hyvä herkku. Olen erityisesti rakastunut loheen, vaikka tiedostan, että lohi ei välttämättä ole se paras vaihtoehto ja että kalalajeja tulisi vaihdella monipuolisesti. 

Kesäisin on ihanaa kun voi itse kalastaa ruokansa mökin järvestä. Olen aina ollut kova kalastamaan ja edelleen sitä tulee laiturilta kesäisin ongittua, vaikka kalaa ei aina tule sintin sinttiä. Vanhempien tekemät haukipullat kermaviilikastikkeen ja uusien perunoiden kanssa on täydellistä kesäruokaa. 

Mutta teki mieli tehdä jotain herkullista salaattia ruoaksi ja tämän reseptin löysin Sara La Fountainin Healthy Kitchen-kirjasta. Muokkasin ohjetta hieman, mutta suosittelen tätä kirjaa enemmän kuin lämpimästi, sillä kirjan jokainen resepti saa minulla veden kielelle. Todella hyviä ja monipuolisia reseptejä, jotka ovat kaiken lisäksi helppoja ja varsin nopeita tehdä :) Ohjeita on myös helppo muokata itselleen helpommaksi tai mieluisemmaksi. 



1 rasia tuoretta babypinaattia
200g lämminsavulohta
1 avokado

Linssit:
2 valkosipulinkynttä silputtuna
2 dl mustia beluga-linssejä, huuhdeltuna
3 rkl balsamicoa
2 rkl demi-glace-kastikepohjaa
5 dl vettä
1 lihaliemikuutio
3 rkl tomaattipyreetä
25g saksanpähkinöitä rouhittuna
oliiviöljyä

Kastike:
3 rkl ¨balsamicoa
1rkl hunajaa
1 rkl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria

Aloita linssien keittämisellä. Laita kattilaan loraus oliiviöljyä ja valkosipulisilppu, anna lämmetä. Lisää valkosipulin joukkuun linssit ja kuumenna niitä hetki. Lisää joukkoon vesi, balsamico, demi-glace, tomaattipyree ja anna kiehua. Lisää lihaliemikuutio. Keitä linssejä pakkauksen ohjeen mukaan noin 30-45 minuuttia, kunnes ne ovat pehmenneet. Anna linssien jäähtyä.

Tällä välin sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Sekoita kastike ja rouhitut saksanpähkinät linssien joukkoon. Silppua lohi, kuutio avokado ja pese pinaatti.

Kokoa salaatti. Laita pinaattia ja linssejä lautaselle. Asettele päälle avokadoa ja lohta.



Linsseistä tuli todella maukkaita ja ne sopivat herkullisen rasvaisen lohen ja avokadon kanssa yhteen täydellisesti. Saksanpähkinät ovat myös suosikkejani ja pinaatti on minulla myös käytössä aktiivisesti.

Minulla on tunne, että tätä salaattia tulee tehtyä useasti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti